torstai 31. lokakuuta 2013

Harjoittelua...

Tähän päivään ei ole mahtunut kuin kirjastoreissu, sekä koulutehtävien naputtelua. Koulutehtävät... äh, miten rasittavaa... Mistä ihmeestä saisin koottua sen motivaation, jotta saisin koulun käytyä loppuun ja aloitettua uuden.
Uusi koulu ja uusi ala olisi jo mielessä, mutta luulenpa että ne jatkaa vielä osastolla haaveilua. Mielessä on unelmien työ (jos sellaista on) ja paikka sille piirrettynä, mutta todellisuus hmmm.. ehkä hieman erilainen.

Nyt haaveillaan niistä pakkaspäivistä ja auringosta, jotta voisi napata kameran kainaloon ja painua metsään, kera koirien.

Tadaa!!

Monesti olen harkinnut blogin avaamista, mutta kirjalliset lahjani on sen verran surkeat, että olen ajatuksen hylännyt. Nyt kuitenkin ajattelin kokeilla miten tämän päivittämiseen riittää energia.

tarkoituksena olisi kertoa aloittelevan kasvattajan iloista ja suruista, sekä muista mieltä pohdittavista kasvatuksellisista asioista.
Mukaan tulee myös varmasti kuulumaan koirien treenaaminen, sen ilot ja surut, sekä lapseni ja rakas harrastukseni valokuvaaminen.

Katsotaan millainen sekametelisoppa tästä syntyy!

Terkuin; Niina